Jos
sinulla ei ole varallisuutta omasta takaa, on sinun tehtävä työtä
elääksesi. Jos taas varallisuutesi ylittää tietyn kynnyksen,
sinun ei tarvitse enää koskaan tehdä mitään vasten tahtoasi,
vaan olet vapaa tekemään mitä ikinä haluat. Riittävän suuri
varallisuus ylläpitää itse itseään.
Entisaikoina työpakko tunnettiin orjuutena, mutta koska orjuus on virallisesti lakkautettu, kuulostaa sellaisesta puhuminen nykypäivänä tahdittomalta. Orjuus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Orjia on nykypäivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Vain orjuudesta puhuminen on lopetettu.
Orjataloudessa orja oli määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä oli lupa poistua. Palkkioksi tästä orjan isäntä oli velvollinen huolehtimaan orjansa kelvollisesta elatuksesta. Jos isäntä tahtoi päästä orjastaan eroon, hän vei orjansa orjamarkkinoille, josta uusi isäntä saattoi ostaa tämän mukaansa. Mitä vahvempi tai taitavampi orja oli, sitä parempaa hintaa isäntä saattoi orjasta pyytää.
Markkinataloudessa työntekijä on määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä on lupa poistua. Palkkioksi tästä työntekijä saa palkan, jolla hän ylläpitää itse omaa elintasoaan. Jos hänet irtisanotaan tai hän irtisanoutuu, joutuu hän myymään itse itsensä jollekin toiselle työnantajalle. Mitä taitavampi työntekijä on, sitä suurempaa hintaa hän voi itsestään pyytää.
Kun orjataloudesta siirryttiin palkkatyötalouteen, vastuu työntekijän hyvinvoinnista siirtyi työntekijälle itselleen. Palkkatyöläinen teki samat työt kuin orjakin, mutta sen lisäksi hän hoiti itselleen myös asunnon ja elatuksen. Palkkatyöhön perustuva talous teki työväestön hankkimisesta työnantajalle helpompaa ja joustavampaa. Lisääntynyt vapaus lisäsi työväestön motivaatiota ja nosti työn tuottavuutta. Nyt työntekijä tuotteisti, markkinoi ja myi itse itsensä. Hän ryhtyi myös itse valvomaan oman työnsä jälkeä. Enää ei tarvittu orjapiiskuria motivaation synnyttäjäksi. Työntekijä huolehti nyt itse omasta motivoinnistaan piiskaamalla itseään yhä parempiin työsuorituksiin. Vaihtoehtona palkkatyölle oli työttömyys ja siitä seuraava köyhyys. Työntekijän yhteenlaskettu työmäärä lisääntyi, mutta se oli pieni hinta vapaudesta. On aivan eri asia olla orjana vain 8 tuntia päivässä kokopäivätoimisen orjuuden sijaan. On aivan eri asia tietää voivansa lopettaa työt koska vain itse haluaa kuin jatkaa ikuista raadantaa päivästä toiseen ilman toivoakaan poispääsystä. Palkkatyöläinen voi periaatteessa valita itse myös oman työpaikkansa, mutta käytännössä näin tapahtuu vain harvoin. Etenkin matalapalkka-aloilla toimivat ihmiset, nuoret ikäluokat ja vaikeasti velkaantuneet kansalaiset joutuvat ottamaan vastaan sen työn, jonka sattuvat saamaan. Näillä matalapalkka-aloilla ja etenkin köyhissä ja kehittymättömissä maissa palkkatyöläisten orjuutettu asema korostuu entisestään.
Entisaikoina työpakko tunnettiin orjuutena, mutta koska orjuus on virallisesti lakkautettu, kuulostaa sellaisesta puhuminen nykypäivänä tahdittomalta. Orjuus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Orjia on nykypäivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Vain orjuudesta puhuminen on lopetettu.
Orjataloudessa orja oli määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä oli lupa poistua. Palkkioksi tästä orjan isäntä oli velvollinen huolehtimaan orjansa kelvollisesta elatuksesta. Jos isäntä tahtoi päästä orjastaan eroon, hän vei orjansa orjamarkkinoille, josta uusi isäntä saattoi ostaa tämän mukaansa. Mitä vahvempi tai taitavampi orja oli, sitä parempaa hintaa isäntä saattoi orjasta pyytää.
Markkinataloudessa työntekijä on määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä on lupa poistua. Palkkioksi tästä työntekijä saa palkan, jolla hän ylläpitää itse omaa elintasoaan. Jos hänet irtisanotaan tai hän irtisanoutuu, joutuu hän myymään itse itsensä jollekin toiselle työnantajalle. Mitä taitavampi työntekijä on, sitä suurempaa hintaa hän voi itsestään pyytää.
Kun orjataloudesta siirryttiin palkkatyötalouteen, vastuu työntekijän hyvinvoinnista siirtyi työntekijälle itselleen. Palkkatyöläinen teki samat työt kuin orjakin, mutta sen lisäksi hän hoiti itselleen myös asunnon ja elatuksen. Palkkatyöhön perustuva talous teki työväestön hankkimisesta työnantajalle helpompaa ja joustavampaa. Lisääntynyt vapaus lisäsi työväestön motivaatiota ja nosti työn tuottavuutta. Nyt työntekijä tuotteisti, markkinoi ja myi itse itsensä. Hän ryhtyi myös itse valvomaan oman työnsä jälkeä. Enää ei tarvittu orjapiiskuria motivaation synnyttäjäksi. Työntekijä huolehti nyt itse omasta motivoinnistaan piiskaamalla itseään yhä parempiin työsuorituksiin. Vaihtoehtona palkkatyölle oli työttömyys ja siitä seuraava köyhyys. Työntekijän yhteenlaskettu työmäärä lisääntyi, mutta se oli pieni hinta vapaudesta. On aivan eri asia olla orjana vain 8 tuntia päivässä kokopäivätoimisen orjuuden sijaan. On aivan eri asia tietää voivansa lopettaa työt koska vain itse haluaa kuin jatkaa ikuista raadantaa päivästä toiseen ilman toivoakaan poispääsystä. Palkkatyöläinen voi periaatteessa valita itse myös oman työpaikkansa, mutta käytännössä näin tapahtuu vain harvoin. Etenkin matalapalkka-aloilla toimivat ihmiset, nuoret ikäluokat ja vaikeasti velkaantuneet kansalaiset joutuvat ottamaan vastaan sen työn, jonka sattuvat saamaan. Näillä matalapalkka-aloilla ja etenkin köyhissä ja kehittymättömissä maissa palkkatyöläisten orjuutettu asema korostuu entisestään.
Vaikka
nykyajalle on tyypillistä asioiden silottelu ja kaunistelu, ei se
kuitenkaan kykene muuttamaan totuutta miksikään. Kun yhteiskuntiin
luodaan keinotekoinen niukkuus, johon vedoten ihmiset pakotetaan
työntekoon, kyse on työpakosta. Työpakko puolestaan on synonyymi
sanalle orjuus. Kyse on edelleen orjataloudesta. Tänä päivänä se
vain on toteutettu niin hienovaraisesti ja salakavalasti, ettemme
kykene sitä näkemään, ellemme tiedä mihin katsoa. Valtiollinen
koulujärjestelmä pyrkii aina tuottamaan mahdollisimman hyvin
järjestelmään sopeutuvia kansalaisia riippumatta siitä, kuinka
sairas järjestelmä itsessään on.
Tätä
kritiikkiä ei tule ymmärtää väärin. Käsillä tekeminen ja
omien kätten töiden tarkastelu on ihmiselle mitä luonteenomaisinta
ja parhainta terapiaa. Kyse ei siis ole ihmisen luontaisen
uteliaisuuden, innostuneisuuden ja niistä kumpuavan toimeliaisuuden
vastustamisesta vaan yhteiskunnan ylläpitämän työpakon –
pakkotyön – kyseenalaistamisessa.
Meillä on teknologia ja automaatio, jonka varaan voisimme rakentaa hyvinvointimme niin, että kaikki voisivat hyvin ja ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa. Sen sijaan ylläpidämme yhteiskunnassa keinotekoista niukkuutta ja ajamme ihmiset ahtaalle, jotta heidän on pakko myydä itseään ja omaa elämäänsä ja tehdä alentavia työtehtäviä minimipalkalla.